22.02.2010 SM-hallit Turussa 21.2.2010

Muistutukseksi heille jotka miettii olenko tekemässä, vai tulenko tekemään "oikean" comebackin, pyydän teitä vierittämään hieman alaspäin ja lukemaan blogi "Vähän faktaa paluustani". Sain taas vastata tällaisiin kysymyksiin erityisesti lehdistöltä joten väärinymmärryksien välttämiseksi muistutan faktoista!

Sunnuntaina ratkottiin siis Suomen mestaruudet miesten kuulassa Kupittaalla Turussa. Satuin voittamaan kisan, lähinnä sen takia että huiput puuttuivat eikä oman kovan kunnon takia. Tämä oli minun toinen mestaruus hallissa enkä ole koskaan Turussa hävinnyt SM-kisoissa, mestaruuksia on sieltä tullut kolme kappaletta.

Itse kisa meni odotuksien mukaan, tulos aika tarkalleenkin, ja työntäminen oli niin epävarmaa kun se on aina kauden ensimmäisessä kisassa. Harjoitustyöntömäärätkin ovat aika alhaiset joten sekin tekee työntämisestä epävarmaksi. Muille kisa meni vähän kaksijakoisesti. Kakkonen Niko Hauhia oli odotetty, tosin odotin vähän enemmänkin vastusta hänestä. Kolmonen Mika Lönnblad taas oli iloinen yllätys.

Oma valmennettava Tomas Söderlund työnsi melkein omalle tasolleen mutta ei saanut kisassa missään vaiheessa itsestään parasta irti. Syy tähän en vielä tiedä mutta huomenna kun käydään kisaa läpi, voimme toivottavasti korjata tämän ennen ensi viikonlopun 22-vuotiaitten SM-kisoja Kuopiossa. Kuopiossa työntää myös toinen valmennettavani Waldemar Kvarnström 19 vuotiaitten sarjassa.

22.02.2010
SM-hallit Turussa 21.2.2010
23.01.2010
Ennen hallikauden alkua
26.09.2009
SUL:n lajivalmentaja kuulassa